Huomenna tulee talo!

Nyt jo vähän jännittää sillä huomenna tontille tulee viimein jotain näkyvää, nimittäin talo! Vaikka on tuo tallikin tällä viikolla edistynyt huimasti, runko alkaa olla valmis. Mies oli yksi ilta nostellut yksin kattotuolit tallin katolle kun ei ollut varma saako nostinta seuraavalle päivälle. Yksi sana: miehet! 😀
Ihan järkyttävä määrä on kyllä ollut duunia ennen talon tuloa, teen vielä erikseen postauksen kaikista työvaiheista. Tässä kuitenkin joitakin vaiheita:

Kattotuolit tulivat viime viikolla, olin niitä vastaanottamassa tontilla. Olin laittanut lavoja viisi vierekkäin tuoleja varten mutta eihän se ollut hyvä. Olin nääs unohtanut, että toinen pää on etuterassin takia pidempi kuin toinen. No, kauniisti kun pyysi niin kuski laittoi lavat paremmin ja tuolit saatiin laskettua paikoilleen. Rohkaistui kuskikin siinä jutellessa sen verran, että tallin kattotuolien kohdalla uskalsi jo käskyttää allekirjoittanutta tuomaan muutaman harkon niiden alle. 😀 Kaupanpäälliseksi pummin vielä kyydin kotiin koska onhan rekan kyydissä vaan niin kivaa. 🙂

 

Täyttöjen jälkeen tuli tyroksia ja niiden päälle verkot joihin kiinnitettiin vesikiertoisen lattialämmityksen vesiputket. Jakotukki tuli varastoon ja siitä lähdettiin putkea vetämään. Seuraavana olikin sitten lattiavalu.

 

Betoni tuli Laurilan betonilta ja itse lattian tekivät ammattilaiset. Lattiassa meni noin 4 tuntia ja oltiin työnjälkeen kyllä oikein tyytyväisiä.

 

Tallikin sai lattian ja ajoliuskan. Yläkuvassa näkyvä metallinen kynnys teetettiin paikallisella metallipajalla, nyt pitäisi kestää. 🙂

 

Tämmöistä on raksalla nyt, tänänen meni itsellä tallin räystäspuita maalaillessa. Ilma on kyllä mitä mahtavin, kahden tunnin välein on saanut lisätä aurinkorasvaa eikä sekään tunnu riittävän, taas on niska ja selkä punaisena. :O
Sellaista tänään, huomenna täytyykin ottaa jo kunnon kamera mukaan ja tallentaa talon pystytyksen joka vaihe. Taitaa jäädä tällä jännityksen määrällä yöunet ensi yönä aika vähäisiksi. 😀

Kommentit (5)

  1. 2.7.2015 - 15:15 Vastaa

    Jee, tuun kohta ihasteleen taloo 🙂

  2. 3.7.2015 - 08:37 Vastaa

    Jännittävä päivä edessä! 🙂 Tuntuu, että itsellä siitä jo kauheasti aikaa, vaikka ei oikeasti olekaan. Nauti fiiliksistä! Kuvia odotellaan 🙂

  3. 3.7.2015 - 12:33 Vastaa

    Jännää, teillä on jo varmaa talo piakkoin siellä pystyssä!:)

  4. 3.7.2015 - 21:50 Vastaa

    Tervetuloa! 🙂

  5. 3.7.2015 - 21:52 Vastaa

    Päivä oli kyllä yhtä jännitystä, nyt on talo ja mahtavat fiilikset! 🙂

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei näytetä julkisesti.