Nukkuminen ennen joulua on suhteellisen mahdotonta, joulu kun on niin jännää aikaa. Toissayönä heräsin kahdelta siivoamaan vierashuonetta, paketoimaan lahjoja ja muuta sellaista. Tänään kinkku herätti neljältä, ja niin sitä taas heilutaan aamuyöstä ihan virkeänä ja vietetään kinkunvalvojaisia. 😀 Koska olen edelleen hieman lapsen tasolla lahjojen suhteen, mies antoi minun jo avata muutaman paketin. Eilen juuri ihmettelin että mitä se on osannut minulle ostaa kun en esittänyt kuin yhden lahjatoiveen. Paketeista paljastui uusi isompi muistikortti ja kamerajalusta. <3 On se vaan tarkkana kuunnellut vuoden mittaan mun valituksia. 😉 Kohta onkin jo kinkku valmis ja pääsee vetään pikku yösyöpöt.

 

Joulukuuseksi olimme suunnitelleet pihan reunalla olevaa kuusta mutta kun se oli kaadettu, karu totuus iski. Ei sitä kyllä sisälle viedä, sen varran oli harvassa oksat. 😀 No, löytypä sille silti paikka, nimittäin kiven päältä. Vielä jouluvalot ja siinäpä se, hieman erilainen joulukoriste. 😉
Kuusi haettiin sitten torilta ja hieno yksilö löytyikin. Nyt kelpaa rauhoittua joulun viettoon ja keskittyä siihen tärkeimpään eli läheisiin. <3
                                                        IHANAA JOULUA KAIKILLE!